Kampaus on juhlien kruunu
16.3.2023
Jokainen haluaa näyttää parhaimmaltaan tärkeänä päivänä. Kampauksen ulkonäköä miettiessä on hyvä katsoa lähtökohtia. Kampauksen suunnittelu lähtee lähes aina juhlatilaisuudesta/puvusta/teemasta sillä sen avulla on helppo nähdä kokonaisuus. Perussääntönä voisi sanoa, että hillittyyn pukuun on ollut tapana valita koreampi kampaus, mutta näyttävässä puvussa valitaan hillitympi kampaustyyli.
Myös hiusten väri, tuuheus ja pituus määrittävät paljolti sen millaisen kampauksen voi saada aikaan. Riittävätkö ne haluttuun kampaustyyliin vai olisiko tarvetta hiustenpidennyksille? Hiustenpidennyksillä ja -tuuhennuksilla saadaan helposti lisää materiaalia kampauksiin. Kampausten tulee olla kestäviä, joten panostamme tuotteiden laatuun sekä huolelliseen kampauspohjaan. Vaativa kampaus saattaa sisältää useita pinniä, joilla varmistetaan, ettei kampaus hajoa kesken tärkeän juhlan.
Kampausta suunniteltaessa kannattaa miettiä muutamia perusasioita valmiiksi:
Vaikka oma ajatus tulevasta kampauksesta olisikin tarkka, kannattaa olla avoin myös kampaajan ehdotuksille. Ammattilaisen kanssa suunnittelet onnistuneen kokonaisuuden, sillä unelmien kampaus syntyy yhteistyönä. Voimme haluttaessa käyttää myös hiuslisäkkeitä, kukkia tai koruja.
Föönikampaus: Föönitekniikalla saadaan lyhyisiin hiuksiin luonnollisia ja kestäviä kampauksia. Hiusten tyvi kohoaa tasaisesti ja pinnasta saadaan kiiltävä ja elävä.
Pikakampaus on hyvä valinta silloin kun hiuksiin halutaan muutosta nopeasti ja huokeampaa vaihtoehtoa kampaukseen. Pikakampaukset soveltuvat tilanteisiin, joissa tarvitaan nopeaa ehostamista kuten festareille, tapaamisiin sekä illanviettoon tai illan juhlintaan. Pikakampauksissa käytämme nopeita tekniikoita, jotka yleensä sisältävät kiharaa tai lettejä tai niiden yhdistelmiä.
Juhlakampaus: Juhlakampausta lähdetään suunnittelemaan juhlan mukaan ja pukeutumiskoodi määrittelee juhlatilaisuuden juhlavuuden. Kampauksessa voi käyttää erilaisia koristeita ja lisäkkeitä, jotka sopivat pukukokonaisuuteen. Juhlakampauksiin suositellaan aina koekampausta, jossa käydään kampaustoiveet läpi ja kampaaja saa tuntuman hiuksiin sekä varmistuksen mitä tuotteita tarvitsee käyttää.
Kun olet varaamassa aikaa kampauksiin, otathan seuraavat asiat huomioon:
28.7.2023 | Kampaamo
Premium Summer Blonde -palvelupaketti28.7.2023 | Hoitola
Hemmotteluhetki 90 min28.7.2023 | Hoitola
Vadelma Glow -kasvohoito